Marika Latvala: Verkostoitumisen tärkeys – Matkalaukku täynnä uusia tuttavuuksia

Kolme kuukautta kokemusrikasta reissua on ohi. Vauhtia riitti koko matkan ja elämä putosi omiin uomiinsa juuri kun oli kotiinpalun aika. Matkalaukkua pakatessani pohdin mitähän sitä tulikaan tehtyä, koettua ja kenet tavattua.

Sähköpostiini kolahteli uudelta tuttavaltani läjäpäin dokumentteja rakentamisesta Australiassa. Kaikki, jotka tapasin olivat avuliaita ja kertoivat minulle mitä halusin tietää rakentamisesta kenguruiden maassa. Monta uutta juttua ja näkökulmaa sain sen lisäksi, että tutkimukseni sai ravintoa ja eteni loistavasti. Tapasin myös huikeita tyyppejä, ja verkostoni paisui melkoisesti. Siirryin tämän myötä Linkedinissä 500+ porukkaan, ja uskon sen auttavan jatkossa.

Maapallo ja välimatkat ainakin pienentyivät verkostoitumiseni myötä. Olen huomannut entistäkin konkreettisemmin, kuinka sähköinen yhteydenpito on kehittynyt. On paljon helpompi ylläpitää suhteita, kun pystyt kirjoittamaan pikaisen viestin somen kautta. Ihan toista kuin 90-luvun alussa, kun piti kirjoittaa kirje, jonka kirjoittaminen pikkuhiljaa hiipui, osoite katosi ja henkilö oli muisto vain. Muistankin pääosin kaikki, jotka tapasin aikoinaan kielimatkallani tai vaihtarivuotenani Amerikassa, mutta tiedän vain muutamasta, missä he nyt ovat toisin kuin uusista tyypeistäni. Tänä päivänä verkostoni pysyy paremmin hallinnassa, vaikka työ- tai asuinpaikka muuttuukin, tai yhteydenpito välillä harvenee, ja siitä on helppo huolehtia. Kukaan ei ole enää kaukana, vaikka olisi maapallon toisella laidalla pää alaspäin.

Verkoston tärkeyden huomaa erityisesti, kun on tarve saada uutta tietoa. Meistä ei kukaan pärjää yksin. Sanotaan ”no man isn’t an island”, ja tottahan se on kun puhutaan muun muassa asioiden kehittämisestä. Meillä ei ole kenelläkään kaikkea tietoa, jota kokonaisuus tarvitsee, eikä meillä tarvitsekaan olla, kun meillä on verkostomme. Kenenkään pää ei kestä kaikkea tietoa pudottamatta jotain matkalle, ja onhan se mukava kommunikoida muidenkin kanssa kuin vain pohtia asioita yksin.

Yksi iso verkosto RAKLIn toiminnassa ovat klinikat. Klinikoiden yhtenä tavoitteena onkin uusien verkostojen ja yhteistyökuvioiden luominen. Voin jopa todeta, että siinä on onnistuttu, koska juuri hetki sitten kuuntelin väitöskirjatutkimukseni osana tekemiäni haastatteluita ja osallistujat siitä minulle kertoivat. Verkostot jatkavat kasvamistaan ja kehittymistään vielä klinikan päätyttyäkin. Jonain päivänä ne kohtaavat taas uudessa klinikassa entistä vahvempina.

Klinikkayhteisöämme ja yhteisten ongelmien ratkaisua voidaan myös laajentaa aina vain kauemmas Suomen rajojen ulkopuolelle, kun laajennamme omia verkostojamme ja tuomme ne mukaan. Pohdin aika ajoin, kuinka ulkomaalaisten verkostolaisteni tietoja ja osaamista sekä heidän verkostojaan voisi hyödyntää oman maamme rakentamisen kehittämisessä. Vaikka melkoista huippuporukkaahan me jo olemmekin, niin pieni lisämauste ja idea muualta ei ole koskaan pahitteeksi, ja tämän mausteen pyrin jatkossa tuomaan osaltani mukaan klinikoihimme ja muuhun kehitystyöhömme.

Siispä pakkasin mukaani retkiltäni kasapäin jääkaappimagneetteja, ja uusia kenkiä, mutta eniten kuitenkin kokemuksia, tietoa ja uusia ihmisiä. Elämän laukkuuni laitoin ja vekostooni kiinnitin Robertin, Paulin, Donin, Kerryn, Rebeccan, Ivyn, Tonyn, Martonin, Davidin, Johannan, Luken, Nikin, Zelinnan, Nabilin, Payamin, Cameronin, Juden, Sashan… Ja vaikka kenet, ja kaivan heidät taas esiin kun muistelen tätä kaikkea tai haluan kuulla kuinka heillä menee. Osa heistä on ystäviäni, ja osa työkontaktejani, mutta kaikki he ovat osa verkostoani. Odotan innolla, että heistä joku ottaa minuun yhteyttä, ja verkostoni kehittyy entisestään. Sillä aikaa omat verkkoni kelluvat elämän vesilla ja haavi on auki.

Verkostoivin terveisin,

Marika