Etusivu » Blogit » Blogi » Vuosi 2019 sementoi PropTechin osaksi Mipimiä
« Takaisin blogiarkistoonLähes 30 000 osallistujaa ympäri maailman koonnut maaliskuinen MIPIM-tapahtuma tapahtuma toimii erinomaisena alustana kiinteistödiilien tekemiseen, verkostoitumiseen ja asiakastapaamisiin. Merkillepantavaa oli, että tänä vuonna teknologiaa ei kuvattu erillisenä palikkana muusta kokonaisuudesta, vaan keskeisenä osana kiinteistöliiketoimintaa. Juuri niin kuin pitääkin.
Kiinteistöihin liittyvästä teknologiasta puhutaan PropTechina (=> Lue Unissun määritelmä PropTechista tästä), jonka ympärille on muodostunut oma maailmanlaajuinen verkosto.
Suomea tässä verkostossa edustaa PropTech Finland -yhteisö. MIPIMissä johtavat asiantuntijat povaavat, että lähitulevaisuudessa PropTech ja kiinteistöt yhdistyvät yhdeksi teknologiaa hyödyntäväksi ekosysteemiksi (tech enabled ecosystem).
Matkaa yhdeksi ekosysteemiksi seurataan (=lue ollaan mukana) innolla, joten uudet teknologiat ja liiketoimintamallit vetivät salit täyteen Cannesissa. Iloista oli kuulla myös ei-teknisten henkilöiden pohdintaa teknologian roolin merkityksestä, muun muassa kiinteistöjen arvon määrittämisessä.
Teknologiakeskeisyys näkyi myös virallisessa ohjelmassa, jonka runko koostui useista PropTech liitännäisistä tapahtumista. Näissä tapahtumissa trendinä oli vakiintuneiden toimijoiden halu luoda uusia loppukäyttäjän elämää helpottavia palveluita. Nämä palvelut perustuvat pääsääntöisesti datan hyödyntämiseen. On innostavaa huomata, että muu maailma on huomioimassa samoja käyttäjäkeskeisiä asioita, joita olemme täällä Suomessa jo kehittäneet ja tehneet useiden vuosien ajan.
Myös suomalainen PropTech -osaaminen oli hyvin esillä. Suomi -paviljonki keräsi paljon väkeä ja ohjelmassa oli myös Proptech Finlandin ja RAKLIn organisoima tietoisku, jossa joukko yrityksiä (Hyperin, Assetti, Exquance ja Skenariolabs) esittelivät suomalaista teknologiaosaamista.
Kerättyyn tietoon perustavat palvelut esille Proptech-kilpailussa
Pääsalissa järjestetty PropTech-kilpailun orkesteroi viime vuonna RecoTechissakin esiintynyt MetaProp. Kuudesta kilpailun finaaliin valituista yrityksistä viisi olivat kehittäneet kerättyyn tietoon pohjautuvia uusia palveluita loppukäyttäjille. Koko kilpailun voitti erinomaisen esityksen antanut Spaceti, joka yhdistää erinomaisesti parhaita puolia sekä avoimesta että suljetusta järjestelmästä. Heidän itse kehittämät sensorit tehostavat toimitilan käyttöä. Paikkatiedon, edistyneen analytiikan ja intuitiivisen käyttöliittymän yhdistäminen toi voiton tämän vuoden kilpailussa. Iloista oli kuulla, että Spacetin keräämän datan omistaa loppukäyttäjä, joka päättää mitä tietoa itsestään haluaa jakaa. Luonnollisesti mitä enemmän jaat tietoa, sitä parempia palveluita saat.
Muut kilpailuun osallistuvat olivat Sensorberg, jonka datahub -tuotetta myydään pääsynhallinnan ratkaisuna, mutta sen todellinen potentiaali piilee tuotteen mahdollisuudesta toimia esimerkiksi senioreiden reitittimenä, jonka avoimet rajapinnat ja SDK mahdollistavat uusien palveluiden rakentamisen loppukäyttäjille.
Yllätyksekseni District (toimistojen co-working ja tilan käytön alusta sekä markkinapaikka) ei voittanut kilpailua, vaikka yksi arvovaltaisen tuomariston jäsenistä on investoinut kyseiseen yritykseen ja toinen on avoimesti kertonut fanittavansa tuotetta.
Neoma, palvelu hotelleille, joka kerää anonyymisti tietoa hotellin käyttäjistä ja tarjoaa hotellin asiakaspalveluhenkilökunnalle analysoitua tietoa päätöksentekoon
Mukana oli myös On target, joka esitteli sensoreilla varustettuja rakennustyökypäriä, jotka on yhdistetty aikataulutusohjelmaan. Tämä mahdollistaa oikean määrän resursseja oikeissa paikoissa.
Lisäksi kilpailussa esittäytyi Tatami, massakustomointia erilaisille talopaketeille höystettynä digitaalisilla palveluilla tarjoava yritys. Heillä on erityisen hyvin hoidettu logistiikka, jossa paketit ovat Ikean kaltaisesti pakattu litteisiin paketteihin.
Jotta pysymme kehityksen harjalla, on meidän tiedettävä mitä Proptech tarkoittaa. Helpoin tapa tähän on lukea Aaron Blockin ja Zach Aaronsin kirjoittama kirja Proptech 101, jonka voi tilata esim. Amazonista. Olimme mukana kirjan julkistamistilaisuudessa, josta myös kuvamateriaalia.
Mutta miten on, kannattaako MIPIMiin osallistua vuonna 2020?
Kyllä, jos haet hyötyjä alaan liittyvistä keskusteluista, asiakkaiden tapaamisesta ja kohtaamisista ständien ulkopuolella. Pelkän teknologian takia Cannesiin ei kannata lähteä (ellet ole sitten myymässä😊)
PropTech liitännäisiä tapahtumia on useita vielä vuonna 2019, kuten PropTech Europe, NYC Tech Week, Future: Proptech ja RecoTech. Valinta näiden tapahtumien välillä on haastavaa. Tämän takia teemme hartiavoimin työtä, jotta saamme teille parhaat palat maailmalta Pohjoismaiden suurimpaan PropTech tapahtumaan RecoTechiin, joka on tänä vuonna 20.-21.11.2019. Nähdään siellä!