Etusivu » Blogit » Blogi » Miltä kiinteistö- ja rakentamisala näyttää harjoittelijan silmin?
« Takaisin blogiarkistoonKiinteistö- ja rakentamisala eivät ennen harjoitteluani olleet minulle erityisen tuttuja, mutta jokin kuitenkin herätti mielenkiintoni huomatessani avoimen harjoittelupaikan Raklissa. Omat opintoni ovat valtiotieteellisessä tiedekunnassa, joten kiinteistö- ja rakentamisala ja sen tekninen puoli eivät olleet minulle tuttuja. Harjoittelu oli kuitenkin viestinnän puolelta ja ajattelin tämän olevan mielenkiintoinen mahdollisuus päästä tutustumaan rakennettuun maailmaan ja vaikuttamiseen järjestöpuolella. Hakeminen vaati pientä rohkeutta astua omalta mukavuusalueelta ulos, mutta sitähän se työelämässä pärjääminen usein tarkoittaa.
Kiinteistö- ja rakentamisala on hyvin laaja kokonaisuus ja ensimmäiset työpäivät menivät uuteen totutellessa. Joka puolella oli uutta sanastoa, akronyymeja ja viittauksia lakipykäliin ja kaikenlaisiin kokouksiin erilaisissa työryhmissä. Vähitellen aloin kuitenkin ymmärtää yhä paremmin, mistä milloinkin oli kyse. Työkaverit olivat myös aina auttamassa, kun jokin ei heti auennutkaan.
Monissa kohdissa sain myös huomata, että muutoin abstraktimmille aiheille löytyi esimerkki omasta elämästä tai julkisesta keskustelusta. Ratahankkeet, tyhjät toimistot ja energiaremontit ovat muuttuneet aiheiksi, jotka ovat osa laajempaa kokonaisuutta. Naapurin tyhjillään oleva toimisto on nyt osa laajempaa ilmiötä, eikä vain joukko pimeänä olevia ikkunoita. Kaupunkiympäristöstä onkin tullut harjoittelun myötä osa muuttuvaa yhteiskuntaa.
Kiinteistö- ja rakentamisala on ollut mielenkiintoinen myös siinä, kuinka monenlaisia toimijoita alalle mahtuu. Raklin jäsenistöä katsottaessa pystyy heti havaitsemaan alan laajuuden, ja harjoittelussani on ollut kiintoisaa päästä työskentelemään näin monimuotoisen jäsenistön parissa. On ollut hauskaa havaita itse käyttäväni Raklin jäsenten kiinteistöjä ja palveluita, ja tämä on myös osoitus alan merkittävyydestä ihmisten arjessa ja yhteiskunnassa. Kodit, työpaikat, koulut, infrastruktuuri ja julkiset palvelut ovat kaikki vahvasti osa arkeamme, vaikka helposti ihmiset eivät ajattele sitä, että ne on kaikki pitänyt rakentaa. Eikä ylläpitoa ihmiset yleensä ajattele, ennen kuin jokin ei enää toimikaan.
Harjoittelussani olen saanut huomata, minkälaisia asioita kiinteistö- ja rakentamisalalla pyritään todella edistämään. Digitalisaatio, asuntopolitiikan pitkäjänteisyys ja vastuullisuus ovat esimerkiksi aiheita, jotka ovat erityisesti nousseet esiin. Harjoittelussani olen myös päässyt tutustumaan aiheisiin, joita en ole ennen kummemmin ajatellut. On ollut valaisevaa päästä kuulemaan esimerkiksi parhaista työympäristöistä tai kyberturvallisuudesta kiinteistöalalla. Omissa tehtävissäni olen erityisesti saanut nähdä ja kuulla eri alalla työskenteleviltä ihmisiltä, miten hiilijalanjälkeä on pyritty ja pyritään koko aika pienentämään. On ollut hienoa nähdä alan tekijöiden innostus muuttaa alaa yhä vastuullisemmaksi. Harjoitteluni on vielä kesken, mutta viimeisten kuukausien perusteella seuraan innolla, mihin suuntaan ala kehittyy!