Etusivu » Rakli tiedottaa » Sään ääri-ilmiöt haastavat kiinteistönomistajat
« Takaisin uutisarkistoonSyksyllä 2022 toteutettu Raklin asiantuntijariihi pohti yhdessä ilmaston ääriolosuhteiden hallintaa kiinteistökannassa ja infrassa. Riihessä luotiin tilannekuva organisaatioiden tämän hetken häiriöhallinnasta, tunnistettiin riskejä ja priorisoinnin periaatteita sekä etsittiin ratkaisuja haasteisiin.
Suurimmat riskit kiinteistökannalle nähtiin lisääntyvissä helteissä, rankkasateissa ja kosteuden lisääntymisessä.
Pitkät hellejaksot vaativat erityistä panostusta kiinteistöjen jäähdytykseen ja käyttömukavuuteen. Rakennuksen lämpövaihtelut voivat aiheuttaa erilaisia murtumia rakenteisiin ja maapohjan kuivuus esimerkiksi vesijohtojen rikkoontumista. Rankkasateet ovat haaste erityisesti vesikatolle ja tasakatolle. Lisäksi runsaat sateet voivat aiheuttaa julkisivuvaurioita ja veden tulvimista kellareihin. Lisääntynyt kosteus kasvattaa rakenteiden kosteusrasitusta ja pahimmillaan voi aiheuttaa vakavia sisäilmaongelmia.
Asiantuntijariihi piti ennakoivien toimenpiteiden ja jatkuvan seurannan tuomien kustannusten olevan lopulta kannattavaa. Käänteisesti ajateltuna, varautumattomuus on iso riski kiinteistökannan arvolle tulevaisuudessa ja vahinkojen yllättäessä edessä voi olla hurjasti isompi ja kalliimpi korjaustyö.
Raklin asiantuntijariihen toimintaan osallistuivat Ecoreal, Helsingin kaupunki, HSY, Huoltovarmuuskeskus, Ilmatieteen laitos, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito, Senaatti-kiinteistöt, Sitowise, Sponda, Suomen Yliopistokiinteistöt ja Taaleri Kiinteistöt.
Tutustu asiantuntijariihen yhteenvetoon >
Lue lisää uutisiamme