Pitkäjänteinen veropolitiikka kannustaa investointeihin 

Kulunut vaalikausi on tarjonnut kiinteistösijoittajille varsinaisen jännitysnäytelmän veropolitiikan näkökulmasta. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka merkittävimmät lakiehdotukset eli kiinteistöverouudistus sekä harvaomisteisten erikoissijoitusrahastojen verotukseen kajoaminen kaatuivatkin syksyn 2022 aikana. Parempi näin, vaikkakin hallitus onnistui kyllä kiristämään erityisesti kansainvälisten kiinteistösijoittajien verotusta poistamalla ns. tasevapautussäännön ja tiukentamalla välillisten luovutusten verotusta.  

Kansainvälisten kiinteistösijoittajien verotuksen kiristäminen oli hallituksen keskeisiä kiinteistöalaa koskevia tavoitteita – huolimatta siitä – että, tämä sotii EU:n pääomien vapaan liikkuvuuden periaatetta vastaan. Ulkomaisten kiinteistösijoittajien osuus Suomessa tehdyistä kiinteistötransaktioista on ollut 53-56 prosenttia niin yhden, kolmen, viiden kuin kymmenenkin vuoden aikaperspektiivillä. Rakennettu ympäristö kiittää. Suomeen virranneilla pääomilla on parannettu sisäilmaolosuhteita, toteutettu vihreää siirtymää ja rakennettu päiväkoteja, asumispalvelukiinteistöjä sekä asuntoja tarvitseville. Myös yhteiskunta kiittää. 

Kansainvälisten kiinteistösijoittajien verotusta on nyt kiristetty kahdella perättäisellä hallituskaudella. Toivomme jatkossa rauhaa ja vakautta, sillä Suomen mainetta ennakoitavana investointiympäristönä ei ole vielä onneksi menetetty. Transaktiovolyymi hiipui loppuvuotta kohden, kun markkinat hakivat korkotason noustessa uutta hintatasoa. Samalla kansainvälinen kilpailu pääomista kiristyy ja pääomia tarvitaan rakennetun ympäristön haasteiden ratkomiseen enemmän kuin koskaan.  

Kiinteistöverouudistus kaatui (jälleen kerran) puutteelliseen valmisteluun; vaikutukset olivat vaikeasti arvioitavissa ja siirtymäaika liian lyhyt. Ennen kuin tuleva hallituspohja ryntää lakihanketta edistämään, voitaisiin ottaa oppia kahdesta edellisestä yrityksestä: Tarvitsemme Suomessa uudistuksen, joka tuo ennakoitavuutta ja selkeyttä nykyiseen verotuksen arvostusjärjestelmään verrattuna. Ei-toivottuja markkinavaikutuksia tulee hillitä korotuskaton ja riittävän pitkän siirtymäajan (esimerkiksi 7-10 vuotta) avulla.  

Toki tämänhetkinen markkinatilanne herättää pohtimaan nykyisenkaltaisen arvostusjärjestelmään perusteita: Kiinteistöjen hinnat laskevat ympäri maata, ja samaan aikaan rakennusten kiinteistöveroarvoja korotetaan lähes kymmenen prosenttia. Muutoksen etumerkki on siis väärä ja isolla marginaalilla. Nykyjärjestelmä on paitsi oikeustajun vastainen, ja lisäksi se ruokkii haitallista inflaatiota. Aika voisi olla kypsä mallille, jossa kiinteistöjen verotusarvot määritetään markkinahintaperusteisesti, ei palasteltuna erikseen tontille ja rakennukselle. 

Markkinaehtoisempi arvostusjärjestelmä, joka huomioi nykyistä tehokkaammin muutokset kiinteistöjen markkinahinnoissa, loisi sekä kiinteistönomistajille että kunnille yhtäläiset kannusteet täydennysrakentamiseen ja kiinteistöjen tehokkaampaan käyttöön. Energiakriisin myötä myös panostukset rakennusten energiatehokkuuteen ja esimerkiksi aurinkopaneeleihin näkyvät välittömästi hoitokuluissa, ja näiden positiivinen vaikutus kiinteistön arvoon ja myös kiinteistöverokertymään voisi olla merkittävä.