• fi
  • en
  • Vuokra-asuntobarometri: Vuokra-asuntotarjonnan kasvuvauhti hiipuu

    Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta jatkaa toistaiseksi kasvuaan vuoden 2022 alkupuoliskon suuren aloitusmäärän siivittämänä. Epävarma tilanne on kuitenkin painanut vuokra-asuntotarjonnan kasvunäkymät matalimmilleen kymmeneen vuoteen. Kaikkien vapaarahoitteisiin asuntoihin sijoittavien ammattisijoittajaryhmien investointihalut arvioidaan nyt selkeästi matalammiksi kuin moniin vuosiin. Vuokrien nousuodotukset ovat kuitenkin vahvistuneet viime syksystä lähes kaikissa suurissa kaupungeissa.  

    Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonnan kasvuodotukset matalimmillaan kymmeneen vuoteen 

    Lähes kaksi kolmesta barometrivastaajasta arvioi vuokra-asuntojen tarjonnan jatkavan kasvuaan tulevien 12 kuukauden aikana. Kasvua tukee edelleen ennen kaikkea vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vilkas uudisrakentaminen, jossa aloitukset säilyivät varsin korkealla tasolla vuoden 2022 puoliväliin asti. Odotukset eri ammattisijoittajaryhmien vuokra-asuntosijoitusten kasvusta ovat nyt kuitenkin kaikissa ammattisijoittajaryhmissä selkeästi maltillisempia kuin kertaakaan sitten vuoden 2015, mistä lähtien asiaa on barometrissa kartoitettu.  

    Suurin pudotus nähtiin ulkomaisten sijoittajien investointiodotuksissa, joissa saldoluku putosi nyt jopa hieman negatiiviseksi. Kunnallisten vuokra-asuntoyhtiöiden odotetaan sen sijaan kasvattavan asuntotarjontaansa. Odotukset yksityissijoittajien sijoitushaluista ja -mahdollisuuksista kääntyivät laskusuuntaisiksi jo huomattavasti ammattisijoittajia aiemmin. Nyt lähes 70 prosenttia vastaajista ennakoi yksityissijoittajien vähentävän vuokra-asuntosijoituksiaan tulevan vuoden aikana.  

    Materiaalien ja tonttien hintapaineet hellittävät, rahoitus ja työvoima kallistuvat 

    ”Venäjän hyökkäyssota ja sen seurauksena kiihtyvä inflaatio ja nousevat korot ovat nostaneet rakentamisen kustannuksia, mikä on yhdessä tarjonnan kasvun heikentämän vuokramarkkinan kanssa huonontanut vuokra-asuntorakentamisen edellytyksiä ratkaisevasti viimeisen vuoden aikana,” toteaa Raklin asumisen johtaja Aija Tasa

    Rakennusmateriaalien pahin nousupiikki ja suurin työvoimapula näyttäisivät kuitenkin nyt olevan ohi.  Rahoituksen saatavuus ja sen kustannukset ovat puolestaan muodostumassa vuokra-asuntorakentamisen suurimmiksi pullonkauloiksi. Kustannuspaineita aiheuttavat myös palkkaratkaisujen myötä nousevat työvoimakustannukset. Tonttien saatavuus on pysytellyt vuosikausia pahimpana vuokra-asuntorakentamisen pullonkaulana, mutta nyt tonttien saatavuus- ja hintapaineet arvioidaan selkeästi pienemmiksi haasteiksi kuin kertaakaan aiemmin barometrin vuodesta 2009 alkavassa historiassa.  

    Vuokrien nousuodotukset vahvistuvat  

    Taloustilanne ja rahoitusmarkkinat ohjaavat kuitenkin osaltaan asuntokysyntää vahvemmin vuokra-asumiseen, ja asuntokysynnän arvioidaan osaltaan vahvistavan vuokra-asuntotuotannon edellytyksiä. Tämä näkyy myös Vuokra-asuntobarometrin vuokraodotuksissa, jotka ovat lähes kaikissa suurissa kaupungeissa nyt nousujohteisempia kuin edellisessä syksyllä 2022 toteutetussa kyselyssä.  

    Helsingissä lähes 70, Espoossa 60 ja Vantaallakin yli 50 prosenttia vastaajista ennakoi pienten asuntojen vuokrien nousevan tulevan vuoden aikana. Selkeä enemmistö nousua odottavista vastaajista ennakoi nousun kuitenkin jäävän huomattavasti nykyistä inflaatiovauhtia matalammaksi, alle viiteen prosenttiin.      

    Pääkaupunkiseudun suurten asuntojen vuokraodotukset korkeampia kuin koskaan aiemmin 

    Koronapandemian aikana ja sen jälkeen suurempien vuokra-asuntojen kysyntä on kehittynyt yksiöitä ja kaksioita vahvemmin. Tämä näkyy myös barometrin vuokraodotuksissa, jotka olivat nyt pääkaupunkiseudulla vahvempia kuin koskaan aiemmin: Helsingissä suurten asuntojen vuokrien nousua ennakoi yli 80, Espoossa yli 70 ja Vantaalla 65 prosenttia vastaajista. Myös niiden vastaajien osuus, jotka odottavat vuokriin yli viiden prosentin nousua, nousee pääkaupunkiseudun kaupungeissa 20-30 prosenttiin, eli huomattavasti pieniä asuntoja korkeammaksi.    

    Tampereen vuokraodotukset irtaantuneet hienoisesti Turusta 

    Viime vuosien vuokra-asuntomarkkinoilla vuokrakysyntä ja vuokrien nousu on ollut vahvinta Tampereella ja Turussa, jonne on myös ohjautunut runsaasti uusia investointeja. Nyt toteutetussa barometrissa Tampereen vuokrakehitysodotukset nousivat hieman Turkua vahvemmaksi: 77 prosenttia vastaajista ennakoi nyt Tampereen pienten asuntojen vuokrien jatkavan nousuaan, kun nousua odottavien vastaajien osuus Turussa laski 63 prosenttiin. Myös Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa enemmistö vastaajista odottaa vuokriin vähintään loivaa nousua, kun taas Lahdessa nousua odottavien vastaajien osuus jää 45 prosenttiin.  

    Myös lähes kaikissa pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa suurissa kaupungeissa suurten asuntojen vuokrannousuodotukset ovat jonkin verran vahvempia kuin yksiöissä ja kaksioissa. Vain Lahdessa suurten asuntojen vuokraodotusten saldoluku jää hienoisesti pieniä asuntoja matalammaksi.  

    Raklin Vuokra-asuntobarometri kartoittaa alan asiantuntijoiden odotuksia vuokra-asuntomarkkinoiden kehityksestä. Maaliskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 59 vuokra-asuntomarkkinoiden ammattilaista. Vastaajista 46 prosenttia edustaa vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen ammattimaisia omistajia ja 24 prosenttia erityyppisiä ARA-vuokra-asuntoja tarjoavia vuokranantajia. Vastaajien edustamat organisaatiot omistavat yhteensä noin 210 000 vuokra-asuntoa. Kyselyn toteutti Raklin toimeksiannosta KTI Kiinteistötieto Oy.  

    Lisätietoa: 

    Hanna Kaleva, 040 555 5269, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy 
    Aija Tasa, 050 327 2077, johtaja, asuminen, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry 

    Lue lisää uutisiamme