Etusivu » Rakli tiedottaa » Varmista onnistunut jäähdytyskausi ennakoimalla
« Takaisin uutisarkistoonSamoin kuin lämmityskauteen, myös jäähdytyskauteen kannattaa varautua ajoissa. Osa tarkistustoimista edellyttää erityistä ammattitaitoa ja asiaan perehtyneisyyttä. Osa taas kuuluu huoltohenkilökunnan perusosaamiseen.
”Suuremmissa kohteissa oma huoltohenkilökunta voi olla pätevöitynyt tarkastamaan kaikki kohdat, mutta jos käytössä on niin sanottu perushuolto, olisi hyvä teettää vuosihuollot ja lämmönsiirtonesteen tarkistus alan varsinaisella ammattilaisella”, muistuttaa asiantuntija Minna Tolvanen valtion kestävän kehityksen yhtiöstä Motivasta.
”Talotekniikan optimaalisen toiminnan varmistaminen on tärkeää myös jäähdytyskaudella. Tähän liittyy järjestelmien oikea-aikaiset huolto- ja kunnossapitotoimenpiteet. Lisäksi on olennaista käyttäjien tarpeiden ja kiinteistön eri tarkoituksia palvelevien jäähdytysjärjestelmien ymmärtäminen kokonaisuuden hallinnan kannalta”, kertoo tekninen johtaja Mikko Somersalmi kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavasta Raklista.
Ennakoivien toimien tarkistuslista omalle huoltohenkilökunnalle:
Oikeat asetukset, toimiva automaatio
Kohteen vaativuuden mukaan automaatioasetukset tarkistaa joko huolto, kohdevastaava tai automaatiovastaava.
”Vähintäänkin kannattaa siis tarkistaa jäähdytyksen asetusarvot, käyntilupa ja käyntiajan rajoittaminen tarvittaessa. Todellinen tarve on syytä selvittää, jos käyntilupa on alle 15 celsiusastetta. Päällekkäisyyksien poisto on erittäin tärkeää. Tiloissa ei saa olla samanaikaista jäähdytystä ja lämmitystä”, Tolvanen painottaa.
Lisätietoja:
Asiantuntija Minna Tolvanen, Motiva, minna.tolvanen@motiva.fi, puh. 050 526 5194
Tekninen johtaja Mikko Somersalmi, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, mikko.somersalmi@rakli.fi, puh. 040 720 7645
Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin velvoitteiden mukaisesti viestintää eri lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuuden parantamiseksi tehdään alan toimijoista kootun Talotekniikan viestintäfoorumin kautta. Motiva koordinoi foorumin toimintaa ympäristöministeriön toimeksiannosta.
Talotekniikan viestintäfoorumi:
Talotekniikkavinkit