• fi
  • en
  • Mikko Somersalmi RAKLIn tekniseksi johtajaksi

    17.06.2016

    RAKLIn tekniseksi johtajaksi on valittu DI Mikko Somersalmi. Hän aloittaa tehtävässä syyskuussa. Mikko Somersalmella on monipuolinen kokemus muun muassa projektien johtamisesta, kiinteistövarainhoidosta, rakennuttamisesta ja energiatehokkuuden edistämisestä.

    ”Kaikki työtehtäväni ovat liittyneet rakennetun ympäristön kehittämiseen. On hienoa päästä RAKLIn teknisenä johtajana todelliselle näköalapaikalle. Pääsen tekemään yhteistyötä laajan verkoston kanssa ja vaikuttamaan alan toimintaympäristöön”, Mikko Somersalmi iloitsee. Hän siirtyy RAKLIin LähiTapiola Kiinteistövarainhoidosta ryhmäpäällikön tehtävistä ja on aikaisemmin työskennellyt Rambollissa ja Teklassa.

    RAKLIn rakennuttamistoiminnosta vastaava tekninen johtaja osallistuu alan käytäntöjen, hankintamenettelyjen ja työkalujen kehittämiseen. Hän edistää myös energiatehokkuuden parantamista, osallistuu harmaan talouden torjuntaan ja seuraa rakentamismarkkinoiden kehitystä. Tärkeitä painopisteitä ovat rakentamisen laadun ja tuottavuuden parantaminen sekä digitalisaation hyödyntäminen.

    ”Mikolla on erinomaiset valmiudet ottaa haltuun RAKLIn teknisen johtajan laaja tehtäväkokonaisuus. Hänellä on vahva tekninen osaaminen ja näkemys siitä, mihin suuntaan ala on menossa”, sanoo RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen.

    Lisätietoja:
    Jyrki Laurikainen, 040 844 2573
    Mikko Somersalmi, 040 720 7645