Oikea kestävyyden mittari on CO2/asukas tai CO2/käyttäjä – ei CO2/m²

Helteinen Minsk vuonna 2010. Olen suomalaisten ympäristöalan konsulttien kanssa vienninedistämismatkalla. Ennen kliseistä vodkan juontia isäntien kanssa Minskin Ystävyyden talon puutarhassa pidän valkovenäläiselle yleisölle esitelmän kaupunki-infrasta. Kyseisessä tapauksessa vesihuoltolaitoksen ja verkoston yhteistoiminnasta sekä systeemin hallitsemisesta. Sujuvalla rallienglannilla totean: ”it is an entity, you can not separate one from the other”. Kokonaisuus on tärkeää. Ei pidä osaoptimoida. Oletan, että tulkkimme käänsi tuolloin ajatukseni jotain siihen suuntaan.

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin elokuun lopussa koittaa vähähiilisyyden tiekarttamme julkistustilaisuus. Jälleen puhutaan kaupunkirakenteesta ja sen toimivuudesta entistä tärkeämmäksi käyneen vähähiilisyyden elementin kautta. Tiekarttaa varten tehdyt laskelmamme osoittavat mikä valtava merkitys maankäytöllä ja kiinteistöjen tehokkaalla käytöllä on rakentamisen sekä olemassa olevien rakennusten vuosittain synnyttämään hiilijalanjälkeen. Kiinteistöt eivät ole saaria, joiden vähähiilisyyttä voi optimoida pelkästään yksittäisen rakennuksen rungon materiaaleja ja energiankäyttöä päivittämällä. On lisäksi kestävyyden kannalta suuri merkitys sillä, onko rakennus suunniteltu 20 asukkaalle vai 150 asukkaalle sekä erityisesti missä rakennus sijaitsee. Pelkästään kaupunkiympäristön resurssitehokkuutta muuntojoustavuuden kautta parantamalla voitaisiin vaikuttaa kiinteistö- ja rakentamisalan hiilijalanjälkeen ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Annettaisiin käyttää rakennuksia vapaammin siihen käyttöön, mihin niitä tällä hetkellä tarvitaan.

Ympäristöministeriön hiilijalanjäljen arviointimenetelmä on ollut lausunnoilla kesäkuussa ennen lomia. Olen kuullut RAKLIn jäsenten parahdukset lausuntoa kirjoittaessani: ”Eikö maankäytön erittäin suurta roolia rakentamisen päästöihin aiota millään lailla ottaa huomioon” ja ”eikö rakennuksen käytön tehokkuudella ole muka mitään merkitystä hiilijalanjälkeen”. Erittäin teräviä huomioita RAKLIn jäsenten tekemien todellisten rakentamishankkeiden hiilijalanjälkilaskennoista testauksessa olevaa menetelmää käyttäen.  

Kaupunkitieteilijät sanovat, että osa ihmisistä haluaa hajautetun kaupunkirakenteen, hyvät palvelut ja edulliset kustannukset. Se on mahdottomuus samoin kuin esimerkiksi edistyshenkinen edunvalvoja. Mitä enemmän kulutamme resursseja yksittäistä asukasta kohti, sitä enemmän kustannuksia syntyy, myös koko rakennetun ympäristön elinkaaren aikana. Tässä taloudellinen ohjaus vähähiilisyyteen toimii. Mitä keskittyneempi kaupunkirakenne on, sitä vähemmän resursseja kulutetaan ja sitä vähemmän syntyy hiilijalanjälkeä.

Emme kai liikenteen päästöjä miettiessämme ajattele myöskään niin, että kaikista tehokkain tapa olisi, jos jokaisella suomalaisella täysi-ikäisellä olisi mahdollisimman ympäristöystävällinen auto. Ymmärrämme että joukkoliikenteen edut tulevat muustakin kuin yksittäisten kulkuneuvojen päästöjen vertailusta. Ymmärrämme minkälaisia päästöjä moninkertaistuva autokanta aiheuttaa infran rakentamisen ja ylläpidon kautta. Miksi rakennusten vertailussa tyytyisimme paljon yksinkertaisempaan ajatteluun? Rakennetun ympäristön merkitys hiilijalanjälkeen on kuitenkin huomattavan suuri.

En tarkoita, ettei asumisessa pitäisi ottaa myös muita laadullisia tekijöitä huomioon kuin hiilijalanjälki per asukas ja resurssitehokkuus. Niiden vaan ei pidä antaa hämätä meitä siitä, mikä laskennallisesti on parasta hiilijalanjäljen kannalta. Se, että käytämme mahdollisimman vähän resursseja per asukas ja otamme laskennassa nimenomaan kokonaisuuden huomioon eli täsmärakennamme sijainnin huomioiden.  

Vajaakäyttöinen rakennus ei ole kaikkein ympäristöystävällisin. Hajautuneessa kaupunkirakenteessa sijaitseva talo ei voi olla ympäristöystävällisin. Miksi tyytyisimme kestävän rakentamisen ohjaukseen, joka ei ota näitä asioita huomioon? Eikös kaikkien tarkoitus ole päästöjen mahdollisimman nopea vähennys?

Tarjoan mielelläni lisää tietoa RAKLIn tiekartan sisällöstä ja laskelmista!