• fi
  • en
  • Johanna Aho: MRL:n kokonaisuudistus aloitettava heti

    Maankäyttö- ja rakennuslain uudistaminen on aloitettava heti. Lakia on arvioitu ja muutettu useita kertoja. Yksittäisten kehittämistarpeiden vieminen toistuvasti muutettuun lakiin on kerta kerralta yhä hankalampaa. Laki on avattava kokonaan ja valmisteltava aidosti vuorovaikutteisesti.

    Kaavaprosessin uudistamisen valmistelu on kiireellisin muutos. Kaava-järjestelmää ja -hierarkiaa sekä kaavojen sisältövaatimuksia koskevat säännökset tulee uudistaa puhtaalta pöydältä. Nykyjärjestelmässä suunnittelun pääpiirre on sen hierakkisuus. Näin ollen, jos asemakaavaa halutaan muuttaa yleiskaavan vastaisesti, tämä edellyttää yleiskaavan ja joissakin tapauksissa myös maakuntakaavan muuttamista. Tällaiseen tilanteeseen joudutaan sitä useammin, mitä yksityiskohtaisempina kaavat on laadittu.

    Suunnittelujärjestelmää tulee kehittää vähentämällä kaavatasoja. Maakuntauudistus ja alueiden erilaiset tarpeet muuttavat oleellisesti toimintaympäristöä. Valmisteilla olevan maakuntalain mukaisesti maakunnan tasolla eri alueiden yleispiirteisen suunnittelun tarpeet huomioiva kaava olisi maakunnan tehtävä. Kuntatasolla tarvitaan yksityiskohtaisempaa kaavoitusta, mutta yksityiskohtaisuuden vaatimus voidaan saavuttaa myös hanketasolla.

    Tavoitteena tulee olla yleispiirteisempi ja joustavampi kaavoitus. Nykyinen kaavoitusprosessi maakuntakaavasta yleis- ja asemakaavaksi kestää vuosikausia. Väistämättä jokin kaavataso on aina ajastaan jäljessä.

    Kaavaprosessiin tulee luoda myös määräajat. Kunnat käsittelevät kiinteistönomistajien tekemiä kaavoitusta koskevia aloitteita useimmiten varsin ripeästi, mutta näin ei kuitenkaan tapahdu aina. Kiinteistönomistajalla tulisi olla oikeus saada kaava-aloitteen tehtyään päätös siitä, johtaako aloite asian valmistelun alkamiseen. Käyttötarkoituksenmuutoksissa oikeuden saada asia käsiteltäväksi tulisi olla ehdoton.

    Monin paikoin on siirrytty kaupunkimaiseen ympäristöön, jolloin muutokset tehdään olemassa olevassa rakennuskannassa ja ratkaisut pitää räätälöidä suunnittelutarpeen mukaan. Kaupunkialueilla tehdään täydennysrakentamista ja rakennusten käyttötarkoituksia muutetaan. Tällaisia kohteita tulee kehittää ilman aikaa vievää ja epävarmaa kaavan muutosprosessia, jotta tilaa kaupunkien kasvulle saadaan riittävällä vauhdilla tehtyä.

    Yleis- ja asemakaavoituksen rooli rakennushankkeessa tulee miettiä uudelleen. Kaavoituksen tulee jättää vapauksia rakennusten suunnitteluun ja joustaa tarpeiden muuttuessa. Liian yksityiskohtaisista kaavamääräyksistä tulee päästä eroon. Ne johtavat nykyään lukuisiin poikkeamispäätöksiin ja syövät resursseja. Työnjakoa kaavoittajan, rakennusvalvojan ja toimijan välillä tulee kehittää, jotta toimijoiden suunnitteluresursseja voidaan käyttää hyödyksi hankkeissa.

    Johanna Aho
    Lakimies