Mikko Somersalmi: Haloo, haloo – taas pätkii, kenen on vastuu?

Tiedättehän sopimukset, nuo kahden tai useamman tahon väliset toimet, joilla luodaan tai muutetaan velvoitteita. Harvemmin on tullut vastaan sellaista sopimusta, jonka velvoitteet olisivat omaehtoisesti siirrettävissä jollekin kolmannelle sopijaosapuolelle.

Matkapuhelinta käytettäessä sekä soittaminen että datayhteyden käyttö perustuvat kahden osapuolen väliseen sopimukseen – liittymän omistajan ja teleoperaattorin. Kun puhutaan matkapuhelinten sisätilakuuluvuuden ongelmista rakennuksissa, on mm. telealan etujärjestö FiCom esittänyt, että rakennuksien omistajat olisivat velvollisia vastaamaan kännykän kuuluvuudesta rakennuksissaan silloinkin, kun omistaja ei ole sopimusosapuoli eli liittymän käyttäjä.

Tuon näkemyksen mukaan rakennuksen omistajan, joka on rakennuttanut rakentamista säätelevien säädösten mukaan, tulisi siis hoitaa velvoitteita sopimuksista, joihin hän ei ole osallinen. Operaattori saisi siitä hyvästä kuitenkin tehdä liiketoimintaa. Omistajan kannalta asiaan liittyy vielä se seikka, että määräysten mukaan ongelmaa ratkottaessa ei ole mahdollista käyttää samanlaista kustannustehokasta laitekantaa, kun sopijaosapuolista teleoperaattorilla olisi mahdollista käyttää. Tukiasemalaitteiden/signaalinvahvistinlaitteiden käyttöä, kun säätelevät Viestintäviraston määräykset. Tuolle näkemykselle voisi jopa nauraa, ellei oikeasti olisi tärkeistä asioista kysymys.

Energiatehokkuusmääräysten kiristyessä uusien rakennusten kännykkäkuuluvuus on ollut ongelma jo monia vuosia, eikä ongelmiin ole toistaiseksi keksitty yksinkertaisia, yleispäteviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Käytännössä suurimmat kuuluvuusongelmat koetaan asuintalopuolella. Toimitilakiinteistöt ovat useasti käyttäjämääriensä vuoksi kaupallisesti riittävän kiinnostavia teleoperaattoreille, jotta kännykkäkuuluvuuden takaavia rakennusten tukiasemia ja sisäverkkoja ollaan valmiita rakentamaan markkinalähtöisesti. Sama yhtälö ei toimi käyttäjän kannalta oikein asuintalojen puolella, mikä on käytännössä turvallisuusriski esimerkiksi hätäpuheluiden soittamista ajatellen.

Ei lisää säädöksiä vaan olemassa olevien määräyksien noudattamista

Maankäyttö- ja rakennuslakiin lisättiin tänä kesänä pykälä 117 j §, jossa todetaan, että ”Asuin-, majoitus- ja työtiloja sisältävän rakennuksen on oltava teknisiltä ratkaisuiltaan sellainen, että rakennuksessa oleskelevilla henkilöillä on edellytykset kutsua hätätilanteessa apua matkaviestinten avulla, ellei kysymyksessä ole rakennus, jonka sisätilakuluvuutta on vaimennettava turvallisuuden takia.” Erikoiseksi asian tekee se, että kyseistä säädöslisäystä voitaisiin sanoa hiukan turhaksi. Teleoperaattoreita koskee Viestintäviraston operaattoreille myöntämien toimilupien osalta jo yleispalveluvelvoite, jonka mukaan puhelinta on pystyttävä käyttämään jokaisessa asuinhuoneistossa. Vanhojen kiinteiden puhelinliittymien eli ns. lankapuhelimien aikaan asiaa hoidettiin osoittamalla jokaiselle operaattorille maantieteelliset vastuualueet, joissa palvelu tuli kohtuullisin kustannuksin tarjota liittymän käyttäjille. Jostain syystä samaa yleispalveluvelvoitetta ei nykyisin matkapuhelinten maailmassa vaadita operaattorien toteutettavaksi puhepalvelun osalta, eikä vastuualueita ole suurimmassa osassa Suomea jaettu.

Teleoperaattoreiden etujärjestö FiCom korostaa lausunnossaan eduskunnan ympäristövaliokunnan esityksestä maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta, ”että kännykkäkuuluvuudesta huolehtimisesta on oltava vaatimus”. Asiaan voi todeta yksinkertaisesti, että niinhän siihen onkin vaatimus, joka tulee teleoperaattoreiden toimiluvista. Kysymys onkin, miksei ongelmia aloiteta ratkomaan jo voimassaolevien määräysten ja toimilupaehtojen toimeenpanemisen kautta?

Teknisesti ottaen matkapuhelinkuuluvuuden ongelmiin on ehdotettu ratkaisuksi rakennuksen sisälle sijoitettavien vahvistinverkkojen lisäksi heikennyksiä rakennuksen ulkovaipan rakenteisiin. Jotenkin tuntuu kovin nurinkuriselta, että kun olemme löytäneet kustannustehokkaita ratkaisuja, joilla rakennuksen lämpösäteily saadaan pidettyä seinien sisäpuolella, niin nyt lähtisimme tarkoituksellisesti heikentämään noita ratkaisuja toisen aallonpituuden päästämiseksi sisäpuolelle. Paikallisestihan se kyllä auttaa kuuluvuusongelmaan, mutta tuottaa taas haasteita energiatehokkuus- ja rakennuksen vaipan ääneneristysvaatimusten täyttämiseen.

Hyvien kustannustehokkaiden keinojen pitäisi olla käytettävissä

Matkapuhelinkuuluvuuden kuntoon laittamisesta rakennuksissa syntyy kustannuksia. Pyrittäessä mahdollisimman kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, kuuluvuushaasteiden huomioiminen ja ennakoiminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa rakennusprojekteissa ovat tärkeitä. Kustannuksia kuitenkin syntyy, vaikka kuinka ennakoisi. Asuinkerrostalokohteisiin rakennetut sisäverkot hyödyntäen muille kuin operaattoreille sallittua tekniikkaa eli passiivisia vahvistimia, ovat tiedossa olevissani kohteissa kustantaneet 5-10 eur/m². Kyseessä on tuolloin ollut siis pelkkä sisäverkon rakennuksen kulu, joten mukaan tulevat vielä kaikki kustannukset, jotka syntyvät asian ottamisesta lähtötietona huomioon koko rakentamisen prosessissa. Kaikki kustannukset valuvat lopulta asumisen hintaan, joka on meillä tunnetusti jo nyt korkea. Mikäli sovittaisiin pelisäännöistä, joilla muutkin tahot kuin teleoperaattorit voisivat rakentaa aktiivisiin signaalinvahvistimiin perustuvia verkkoja, päästäisiin kustannuksissa huomattavasti alemmalle tasolle. Tästä on pystytty sopimaan useammassa Euroopan maassa, mutta ei toistaiseksi meillä.

Vietämme tilastollisesti 90 prosenttia ajastamme sisätiloissa. Eikö muka ole puhelinliittymän käyttökokemuksen kannalta tärkeää, että erityisesti sisätiloista olisi puheluita mahdollista soittaa? Matkapuhelinkuuluvuuden ongelmat on ratkaistava kustannustehokkaasti kaikkien osapuolten yhteispelillä. Päävastuun ongelman ratkaisemisessa täytyy kuitenkin olla aivan muualla kuin kiinteistön omistajalla ja rakennuttajalla. Ei sopimusvelvoitteitaan voi yksipuolisesti siirtää.

Kuva: RT 80 – 11252, Matkapuhelinkuuluvuus, Rakennustieto

Lähteet:
https://www.ficom.fi/ajankohtaista/lausunnot/ficomin-lausunto-liikenne-ja-viestintävaliokunnalle-maankäyttö-ja