Etusivu » Blogit » Blogi » Johanna Aho: Verosääntely muuttaa kiinteistöalan rakenteita rytinällä
« Takaisin blogiarkistoonKiinteistöalaan vaikuttavan verotuksen rakenteeseen on tulossa isoja muutoksia nopealla aikataululla. Uuden veronkiertodirektiivin myötä odotettavissa on nykyisten korkovähennysrajoitusten laajeneminen kattamaan myös ei-etuyhteydessä muodostuvat korko- ja rahoituskulut. Direktiivi tulee implementoida vuoden 2018 loppuun mennessä.
Lisäksi tulolähdejaon poistaminen on tavoitteena toteuttaa vuonna 2018. Uudistusta valmistelevan asiantuntijaryhmän toimikautta on jatkettu 30.4.2018 saakka.
Tällä hetkellä korkovähennysrajoituksia sovelletaan ainoastaan etuyhteyskorkomenoihin ja elinkeinotoiminnan tulolähteessä verotettaviin yhtiöihin. Vielä on epäselvää, kuinka laajasti rajoitukset tulevat jatkossa koskemaan esimerkiksi rahalaitoslainoja.
Tulolähdejaon poistaminen on kiinteistötoimialalle merkittävä asia. Vakiintuneesti sekä keskinäisiä että ei-keskinäisiä kiinteistöyhtiöitä on verotettu TVL:n mukaan. Tämä on ollut edullista, koska kiinteistöyhtiöiden velkojen korot eivät ole tulleet korkojen vähennysoikeuden rajoituksen piiriin kuten EVL-yhtiöillä. Kun nyt ei-keskinäiset kiinteistöyhtiöt tulevat EVL:n mukaan verotettaviksi, tulevat myös velkojen korot vähennysrajoitusten piiriin. Keskinäiset kiinteistöyhtiöt esitettäneen jatkossakin verotettaviksi TVL:n mukaan, joten niitä vähennysrajoitukset eivät koskisi.
Verotuksen rakenne muuttuu olennaisesti. Korkovähennysrajoitusten laajempi soveltaminen näyttää vaikuttavan heikentävästi joidenkin asemaan. Pelkona on, että kiinteistöyhtiöissä vähennyskelvottomat korot tulevat nostamaan esimerkiksi asukasvuokria. Toisaalta konserniavustuksen aiempaa laajempi käyttö saattaa tuoda parannusta joidenkin yhtiöiden asemaan. Yhteistä kaikille toimijoille on huoli uudistusten nopeasta aikataulusta ja epätietoisuus vaikutuksista.
Elinkaarihankkeita toteuttavat projektiyhtiöt toimivat hyvin pienellä omalla pääomalla ja ne ovat siten myös alttiita tulevalle korkojen vähennysoikeuden rajoittamiselle.
Eduskunta käsittelee parhaillaan elinkeinovero- ja arvonlisäverolain muutoksia, joilla elinkaarihankkeiden jaksotussäännökset saatetaan koskemaan muitakin kuin valtion tie- ja ratahankkeita. Muutos on tervetullut ja sen on tarkoitus helpottaa erityisesti kuntien elinkaarihankkeita. Samalla on kuitenkin seurattava edellä mainittuja muutoksia.
RAKLI järjestää uudistuksia käsittelevän aamukahvitilaisuuden 1.12.2017. Tilaisuudessa käsitellään kiinteistöverotuksen uudistamista, veronkiertodirektiivin implementoimista ja tulolähdejaon poistamista. Tervetuloa!