Tiedon ja tarinoiden kaupunki

Tietoistuvan maailman rinnalla kulkee tarinoiden maailma. Lauri Lehtoruusu pohtii blogitekstissään, miten tieto ja tarinat vaikuttavat kiinteistöihin, rakentamiseen ja kaupunkikehitykseen – ja miten tämä pitäisi huomioida kaavoitusta kehitettäessä.

Data on uusi öljy. Siksi sitä hamstraavat nyt kaikki – välillä keinoista piittaamatta kuten Facebookin tietosuojakohu osoitti. Tiedon haaliminen näkyy myös kiinteistö- ja rakennusalalla: kaikkea anturoidaan ja mitataan, biteistä on tullut betoniin verrattava liiketoiminnan raaka-aine ja tiedonhallinnasta sen keskeinen kompastuskivi. Taustalla on yksinkertainen ajatus: maailman saa haltuun, kun vain kerää riittävästi dataa ja analysoi sitä riittävän hyvin. Toki muistettava vanha viisaus – sitä saa mitä mittaa.  

Tietoistuvan maailman rinnalla kehittyy toinen todellisuus, tarinoiden maailma. Monimutkaistuvaa maailmaa on helpompi hahmottaa tarinoiden kautta, eikä silloin välttämättä mikään määrä tietoa riitä kumoamaan tarinan selityskykyä: ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan,” kuten perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo tunnetusti sanoi. Kiinteistö- ja rakentamisala kehittyy jatkuvasti paremmaksi ratkomaan ongelmia tiedolla, mutta osaammeko hallita tarinoita? 

Eräs sitkeimmistä kiinteistöalaa koskevista tarinoista on sisäilmaongelmien vyöry. Ongelma on toki todellinen, mutta julkisesta keskustelusta saa kuvan, että likimain kaikki valtakunnan talot olisivat mätänemässä pystyyn. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaikka parannettavaa toki olisi – ja työtä sen eteen tehdään. Sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi olisi tarjolla tukku toimenpideohjelmia ja komppaniallinen eri asioiden koordinaattoreita, mutta riittävätkö nämä kumoamaan tarinan valtaa? Rakennuksen sisäilma ei ole koskaan täysin vailla epäpuhtauksia – mutta eipä ole mikään muukaan ilma. Saako minkäänlaisilla mittauksilla tai remonteilla rauhoiteltua työ-, oppimis-, tai asuinympäristönsä terveydestä huolestuneen käyttäjän, jos samanaikaisesti tarina sisäilmaepidemiasta alati vahvistuu? 

Tarinoiden maailma ei ole vain turmiollista totuudenjälkeistä aikaa ja fake news, vaan myös rakentava voima, jolla muutetaan kaupunkeja. Näistä vahvimpia lienee tarina, jolla Helsingin kaupunki on markkinoinut uuden yleiskaavan merkittäviä kaupunkirakenteen muutoksia visioilla urbaanista sykkeestä. Rakennuslehdessä 8.6. esitellään tukku urheilurakentamiseen kytkettyjä kaupunkikehityshankkeita. Samassa Rakennuslehden numerossa Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie kirjoittaa kriittisesti mielikuvamarkkinoinnin vetämästä kaupunkikehityksestä.  

Tarinoiden kautta kulkeva kaupunkikehitys alleviivaa perinteisen ylhäältä ohjatun kaavavetoisen kaupunkisuunnittelun haasteita. Olisiko esimerkiksi Bruce Oreckin hanke Vallilan konepaja-alueen uudistamiseksi ollut mahdollinen perinteisen kaavaprosessin kautta ilman näkyvää julkisuutta? Tarinoilla on myös demokratisoiva voima: innostavilla visioilla keskusteluun voivat osallistua muutkin kuin kaupunkisuunnittelun asiantuntijat. Pelkällä visiolla ei toki voi rakentaa kaupunkia, vaan asiantuntemusta ja suunnittelua tarvitaan. Miten siis rakennamme tarinat kestävästi todellisuudeksi? 

Sosiaalisen median ja kaupunkiaktiivien myötä kaupunkien kehityksestä käydään vilkasta julkista keskustelua. Kaupunkisuunnittelukeskustelu elää jonkinlaista kukoistuskautta, mikä heijastuu myös perinteisen median palstoille. Maanomistajat ja kaupunkilaiset kehittelevät erilaisia visioita kaupungin suunnasta: varjokaavoja, viitesuunnitelmia, ideakilpailuja ja kehityshankkeita. Näiden jatkokehittämiseksi löytyisi asiantuntemusta niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta. Kaavoitusjärjestelmässä kunnan virkamiehillä on kuitenkin vahva portinvartijan rooli. Kunnallisen kaavamonopolin ydin on, että kaupungin kehityksestä päättävät demokraattisesti valitut valtuutetut. Miten saisimme päättäjien päätettäväksi mahdollisimman monipuolisesti erilaisia ideoita? 

Ensi vaalikaudella on määrä uudistaa maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL). Ideoita, tarinoita ja julkista keskustelua piisaa. Siksi MRL:n uudistuksessa on pohdittava, miten saamme kanavoitua nämä ideat entistäkin kattavammin päättäjien pöydille.