Kriisi muuttaa arkeamme pysyvästi – vai muuttaako?

Me vasta totuttelemme poikkeusolojen arkeen, mutta silti on hyvä nostaa katsetta kohti koronan jälkeistä aikaa – vaikka se vasta häämöttää sumeana horisontissa. On selvää, ettei elo kriisin jälkeen jatku muuttumattomana siitä, mihin helmikuussa jäätiin. Talouden saralla ensiromahdus on jo nähty. Kriisin kesto määrittää, selviämmekö väliaikaisella säikähdyksellä, vai onko edessä vuosia kestävä talouden uudelleenrakennus.

Vaikutukset eivät rajoitu talouteen, vaan kriisiaika voi muuttaa arkeamme pysyvästi. Rajoituksia on hiljattain lisätty, niiden kestoa pidennetty ja niiden purkuaikataulua vasta puntaroidaan. Siksi poikkeusolot ennättävät vakiintua poikkeusarjeksi ennen, kuin kriisi hellittää. Osa siinä omaksumistamme tavoista saattaa säilyä poikkeusolojen jälkeenkin.

Ennusteita tulevista muutoksista on jo alkanut syntyä – suuntaan ja toiseen. Ypäjän kunnanjohtaja ennustaa kriisistä etätyön vauhdittamaa käännettä kaupungistumiseen. Maaseudun tulevaisuuden päätoimittaja arvelee kriisin kyseenalaistavan metropolin meiningin ja povaa asuntojen hintakuplan puhkeamista. YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja puolestaan suhtautuu epäilevästi etätyön yleistymiseen. Silti Ylen teettämän kyselyn mukaan jopa puolet etätöissä olevista haluaisi jatkaa etätöitä kriisin väistyttyä.

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Jyrki Tapio peräänkuuluttaa twiittiketjussaan asuntojen muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä, eli muun muassa riittävän isoja huoneita, useita sisäänkäyntejä asuntoon ja eriytettävää keittiötä – siis lisää tilaa. Edellä mainittu YIT:n Juha Kostiainen tosin huomauttaa blogissaan, että kunnollinen etätyöinfra on kallista investointi, johon moni ei välttämättä ole valmis.  

Koronakriisi on selvästi peili, johon kukin heijastaa omat toiveensa. Selkeimmin tämän tekee SAFAn blogiin kirjoittanut Kaarin Taipale, joka toivoo kriisistä kimmoketta hänen näkökulmastaan paremman maailman rakentamiseksi: muun muassa lisää valoa ja tilaa (omistusarava-)asuntoihin. Mutta onko tälle muuta pohjaa kuin toiveajattelu? Ymmärryksemme kriisin vaikutuksista jäävät ohuiksi, jos analyysit typistyvät toivelistoiksi.

Ennustaminen on toki vaikeaa ja riippuu näkökulmasta. Lenkkipolkujen ruuhkien perusteella voisi vetää aivan päinvastaisen johtopäätöksen suomalaisten kriisiaikojen kansanterveydestä kuin Alkon myyntitilastoista. Siksi on houkuttelevaa nähdä poikkeusolojen muuntavan maailmaa juuri siihen suuntaan, mihin itse toivoo. Viime kädessä ratkaisevaa lienee se, mikä poikkeusolojen tottumuksista koetaan parantavan elämänlaatua. Etätyöt voivat houkuttaa, jos niiden myötä saa säästettyä työmatkat vapaa-ajaksi. Arkea helpottava ruuan nettikautta saattaa kukoistaa vastaisuudessakin, sosiaalisen median perusteella kotikoulu tuskin.

Mitkä siis ovat omat aavistukseni – tietenkin subjektiiviset sellaiset – kriisin pysyvistä vaikutuksista? Alla muutama ajatus.

Etätyö ei edellytä asumista etäällä

Uskon, että etätyö yleistyy, mutta osa-aikaisesti. Poikkeusolot herättävät pohtimaan työtehtävän ja työtilan suhdetta uudesta näkökulmasta. Opimme omakohtaisen kokemuksen kautta, että osa työtehtävistä sujuu aidosti paremmin etänä. Kun poikkeusolot väistyvät ja arki normalisoituu, osa poikkeusolojen aikaisista etätyön haitoista väistyy: pariskuntien samanaikaiset etäpalaverit vähenevät ja perheellisillä lapset palaavat kouluihin ja päiväkoteihin. Koti voi osoittautua oikeaksi osoitteeksi keskittymistä vaativalle työlle. Siksi entistä useampi saattaa kriisin jälkeen työskennellä osan päivästä tai viikosta kotona tai kesämökillä (jos meitä uusmaalaisia syöpäläisiä vielä huolitaan mökkipaikkakunnille).

Sen sijaan muuttoliike kaupunkeihin ei käänny, kuten Kauppalehden haastattelema aluekehittämisen asiantuntija Timo Arokin toteaa. Kaupunkien vetovoimatekijät säilyvät. Etätyö ei edellytä asumista etäällä.  

Kriisi ei tee toimistoja tarpeettomiksi, mutta muuttaa prioriteetteja

Etätyö tekee organisaation hiljaisen tiedon ja satunnaisten lounas- ja kahvipöytäkeskustelujen arvon näkyväksi. Nimenomaan tämä tieto on osaamispohjaisen talouden moottori. Jos haluamme kriisin jälkeen nauttia osaamispohjaisesta talouskasvusta, kokonaan kotiin jääminen ei ole vaihtoehto. Siksi keskeisellä paikalla sijaitseva toimisto on edelleen valtti, mutta sen neliöistä voidaan karsia tai käyttää ne toisella tavalla. Jos osa työntekijöistä on jatkuvasti muualla, kannattaako toimistoakaan mitoittaa koko joukolle? Toimistot viritetään entistä vahvemmin kohtaamisille, kun keskittyminen hoituu kotonakin.

Työtila asuntoon vai sen yhteyteen?

Miten asuminen muuttuu, jos työskentelemme entistä enemmän kotoa käsin? Jokainen koronanaikaisista niskakivuista kärsivä on oppinut arvostamaan kunnollista työpistettä. Jokainen, jonka etäpalaverin keskeyttää etäkoululaisten taustahäly, ja jokainen, joka tahtomattaan joutuu puolisonsa etäpalaverien osapuoleksi, tietää, kuinka tärkeää on mahdollisuus eriyttää työtila. Tarvitsemme siis tilaa.  

Helpoin johtopäätös tietenkin olisi, että asunnoista ja huoneista on monikäyttöisyyden nimissä tultava isompia. Jos kaupungistuminen ja kaupunkiasumisen hintakehitys – mahdollisesti tilapäisestä notkahduksesta huolimatta – jatkuvat nykyisenlaisina, tämä taitaa useimmilla etätyöläisillä jäädä haaveeksi. Siksi uskon, että samoihin neliöihin pyritään mahduttamaan enemmän toimintoja ja huoneita. Kolmio erillisellä työhuoneella on etätyöläiselle käyttökelpoisempi kuin samankokoinen vanhoilla aravastandardeilla mitoitettu kaksio.

Etätyötä voi tehdä muuallakin kuin asunnon seinien sisällä. Asuinrakennusten yhteydessä olevat työskentelytilat ovat yksi ratkaisu. Esimerkiksi normaaleina arkipäivinä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Rentukka-rakennuksessa sijaitsevat opiskelutilat kuhisevat naapuritalojen etäopiskelijoita – mutta ovat toki nykyisessä kriisissä kiinni.

Muuttavatko etätyötottumukset asuntopohjia vai lisäävätkö yhteistiloja? Viime kädessä tämä riippuu siitä, mitä kukin etätyöskentelyssä arvostaa. Onko tärkeää välttää työmatkoihin käytetty aika vai tehdä töitä rennosti yöpuvussa ikiomassa rauhassa? Siksi todennäköinen vastaus on, että etätyö muuttaa sekä asuntopohtia että yhteistiloja.

Smartpostin rinnalle Smartfridge?

Nettikauppa on jo pitkään haastanut perinteistä kivijalka- ja tavarataloliiketoimintaa, mistä tuoreimpana esimerkkinä Stockmannin velkasaneeraus. Tämä on näkynyt asumisessa siinä, että asuinrakennusten rappukäytäviin on ilmestynyt pakettiautomaatteja verkkokauppaostoksia varten.

Koronakriisi on kasvattanut ruuan verkkokauppaa räjähdysmäisesti. Ruuan nettikaupan haasteena on kylmäketjun säilyminen – siis silloin kun emme ole koronaeristyksissä kotona. Jos ruuan tilaaminen kotiin vakiintuu tavaksi silloinkin, kun emme kotona vastaanottamassa tilauksiamme, tarvitaan uusia ratkaisuja kylmäketjun turvaamiseksi. Onko kohta rappukäytävässä Smartpostin rinnalla Smartfridge?

Mutta muuttuuko mikään sittenkään?

Kriisin perustavanlaatuinen muutosvoima hyväksytään helposti itsestäänselvyydeksi. Kuitenkin moni luettelemistani muutostekijöistä – etätyön lisääntyminen, toimistojen tehostuva tilankäyttö, verkkokaupparatkaisut, supistuvat huoneet ja työtilat asuinrakennusten yhteistiloissa – ovat olleet kasvavia trendejä jo pitkään. Ehkei kriisi siis muutakaan niin paljoa kuin helposti haluaisimme ajatella.