Etusivu » Blogit » Blogi » Älä töpeksi hankesuunnitteluvaiheen kustannusten arviointia
« Takaisin blogiarkistoonHankesuunnitteluvaiheen kustannusten arviointia voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä asioista rakennushankkeen onnistumisen kannalta. Korjausrakentamisessa liikkuvat rahasummat ovat suuria, jolloin myös kustannusarvioiden virheet voivat johtaa suuriin tappioihin. Onnistuneella hankesuunnitteluvaiheen kustannusarviolla voidaan helpottaa hankkeen kulkua ja välttyä tappiolliselta investoinnilta.
RAKLIlle toteuttamani kandidaatintyön tavoitteena oli selvittää erilaisia menetelmiä hankesuunnitteluvaiheen kustannusten arviointiin sekä tuoda esille, miten menetelmiä on hyödynnetty todellisuudessa. Tutkimuksen kautta RAKLI halusi lisätä tietämystään korjausrakentamisen puolella.
Kandidaatintyö toteutettiin suurilta osin kirjallisuustutkimuksena, mutta tutkimusaineistona on käytetty myös haastatteluja. Kirjallisuustutkimusosa keskittyy hankesuunnitteluvaiheessa käytettävien kustannusten arvioinnin menetelmien esittelyyn. Haastattelututkimusosassa käydään läpi kirjallisuustutkimusosan menetelmien käytettävyyttä todellisuudessa. Työ toteutettiin syksyn 2021 aikana.
Millä eri menetelmillä kustannusten arviointia voidaan suorittaa?
Yleisimmin käytettäviä hankesuunnitteluvaiheen kustannusten arvioinnin menetelmiä ovat tilapohjaiset ja viitekohteisiin perustuvat menettelyt. Näiden menettelyjen käyttö ei vaadi tarkkoja rakennussuunnitelmia, vaan kustannusten arviointia voidaan suorittaa tilaohjelmassa määritettyjen tilojen ja niiden vaatimusten perusteella. Tämä helpottaa menettelyjen hyödyntämistä hankesuunnitteluvaiheessa.
Tilapohjaisissa menettelyissä, kuten tilalaskentamenettelyssä tilaohjelman tiloja lähdetään hinnoittelemaan tilakohtaisesti tiloille annettujen vaatimusten ja tietojen perusteella. Viitekohteisiin perustuvat menettelyt, kuten viitekohde- ja tilastomenettely taas perustuvat menneiden ja onnistuneiden rakennushankkeiden kustannustietojen soveltamiseen tulevassa hankkeessa.
Korjausrakentamisessa voi olla luotettavampaa käyttää samankaltaisen viitekohteen kustannustietoja kuin alkaa hinnoittelemaan tiloja uudisrakentamiskustannusten ja korjausasteen avulla.
Kustannusten arvioinnissa voidaan hyödyntää myös rakennusosa-arviomenettelyä, jossa rakennuspiirustuksista lasketaan eri rakennusosien määrät. Rakennusosille määritettyjen yksikköhintojen perusteella saadaan laskettua rakennushankkeelle kokonaiskustannusarvio.
Hankesuunnitteluvaiheen rakennuspiirustukset eivät kuitenkaan aina ole niin tarkkoja, että niiden avulla voitaisiin luotettavasti hyödyntää rakennusosa-arviomenettelyä. Tästä syystä voidaan joutua käyttämään muita kustannusten arvioinnin menetelmiä.
Kandidaatintyöstä nousseita johtopäätöksiä
Käytettävällä kustannusten arvioinnin menetelmällä on merkitystä kustannusarvion luotettavuuteen ja tarkkuuteen. Menetelmien ymmärtäminen, oikeanlainen käyttö sekä korjausrakentamisen erityispiirteiden huomioiminen ovat edellytyksiä onnistuneelle kustannusarviolle. Myös organisaation tavoilla on merkitystä siihen, mitä menetelmiä pystytään hyödyntämään ennen investointipäätöksen tekemistä. Lisäksi voi olla perusteltua käyttää montaa eri kustannusten arvioinnin menetelmää kokonaiskustannusarvion tuottamiseksi. Luotettavalla hankesuunnitteluvaiheen kustannusarviolla voidaan välttää monta ongelmaa hankkeen edetessä!
Hankesuunnitteluvaiheen kustannusten arviointi:
Näin onnistut rakennushankkeessa