Etusivu » Blogit » Blogi » Koulutuksen kehittämisellä pitoa ja vetovoimaa
« Takaisin blogiarkistoonMe raklilaiset haluamme olla mukana luomassa jäsentemme ja koko alan kanssa yhdessä positiivista ja kestävää tulevaisuutta kaikille. Onhan alamme melkoisessa vastuussa siitä, että hyviä koteja, laadukkaita toimistoja, kuopattomia teitä ja suoria kiskoja riittää jokaisen tarpeeseen. Haastetta ei kuitenkaan ratkaista pelkällä rahalla, vaan rakennuttaminen ja sen laatu ovat isossa roolissa siinä onnistumisessa. Ja tätä edesauttaa koulutus ja sen kehittäminen.
Haluttu tulevaisuus ei myöskään toteudu ilman riittävää, hyvinvoivaa ja oppinutta työvoimaa. Työperäinen maahanmuutto on tähän yksi ratkaisu. Meidän on myös luotava selkeitä mahdollisuuksia ja opintopolkuja nuorillemme innostua alastamme ja kannustettava alanvaihtajia suuntaamme. Ensimmäinen askel on ottaa opiksi menneistä ja toimia niin, ettei syksynkin aikana puheisiin noussut 90-luvun alan suurin virhe toistu ja synny samankaltainen tekijäaukko kuin silloin.
Meillä on mahdollisuus tuon virheen estämiseen nyt, sillä meillä ovat alaa johtamassa juuri ne tuon ajan raskaimmin kokeneet ja monta alan ikätoveriaan muille aloille menettäneet. Tilanteen vaatimat toimenpiteet ovat hyvillä päätöksillä ja kokemukseen nojaten tehtävissä. Ratkaisun avaimet ovat taas kerran käsissämme ja ovet auki.
Se, mitä Raklissa rakennuttamisen kehittämisen saralla tehdään, tähtää siihen, että jaamme tietoa, joka hyödyttää jäseniämme ja vahvistaa heidän osaamistaan. Varsinaisen laajemman koulutuksen olemme jättäneet yhteistyökumppaneillemme. Yhteistyökumppaneidemme tueksi ja rakennuttamisen koulutuksen kehittämiseksi perustimme viime vuoden syksyllä jo kauan haaveissani olleen rakennuttamisen koulutuksen kehittämisen ohjausryhmän.
Teimme ohjausryhmän työskentelyn pohjaksi täydennyskoulutuksen kehittämiskyselyn rakennuttamisjäsenillemme. Vastaukset vahvistavat entisestään suuntaa, johon meidän on mentävä. Se antaa hyvän pohjan luoda erilaisia opintopolkuja alan tekijöiden osaamisen vahvistamiseksi ja luo myös selkeämpää kuvaa rakennuttamisen mahdollisuuksista uransa alussa oleville. On hienoa myös huomata, että oppiminen kiinnostaa vielä uran ollessa jo pitkällä.
Kyselyvastauksista nähdään:
Tähän kaikkeen pyrimme ohjausryhmämme kanssa vastaamaan järjestämällä erilaisia tietoiskuja ja benchmark-tilaisuuksia sekä käymällä keskusteluita kouluttajien kanssa. Vaikka ”työ tekijäänsä opettaa” haaveissamme siintää myös erilaiset oppilaitosyhteistyöt perusopetuksen, jatko-opintojen sekä tutkimuksen ja lopputöiden kehittämiseksi niin, että ne vastaavat alan tarvetta entisestään. Näin pidämme huolen myös, että hyvä alan koulutus ja sitä tukevat tilat tulevat aina olemaan hieno ylpeyden aihe alallemme niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Lue lisää blogejamme