• fi
  • en
  • Kolme vinkkiä kuntapäättäjille 

    Kunta- ja aluevaalit on käyty, ja jännittävä vaalipäivä huipentui demareiden vaalivoittoon. Vaalitulos oli osaltaan odotettu, toisaalta yllätyksiäkin tuli. Kuten aina, kuntavaalit heijastelevat myös valtakunnan politiikan tilannetta. Hallituksen työskentelyn kannalta on myös olennaista, miten vaalitulos tulee vaikuttamaan tulevaan.  

    Vaalit tuovat aina henkilövaihdoksia, ja nyt moni uusi valtuutettu lähtee innokkaasti ajamaan kuntansa asioita. Onnittelut ja menestystä kaikille valituille! 
     

    Yhteistyöllä parempaa kuntaa 

    Kun laadimme viime keväänä Raklin kuntavaalitavoitteita, vuoropuhelu ja yhteistyö olivat toiveita, jotka nousivat esille jokaisessa jäsentemme kanssa käydyssä keskustelussa. Tarve kuntapäättäjien, virkahenkilöiden ja yksityisten toimijoiden toimivalle vuoropuhelulle on ilmeinen, ja sitä voi aina parantaa.  

    Myös strateginen ote kunnan kehittämiseen oli aihe, joka toistui keskusteluissa. Politiikan teossa tärkeää on pärjätä vaaleissa, mutta politiikan käytännön työssä ehkä vieläkin tärkeämpää on kyky neuvotella, luoda yhteistä näkemystä ja edistää sitä pitkäjänteisesti sekä tuloksellisesti.  

    Kestävä kaupunkikehitys, mahdollistava investointiympäristö ja sujuva arki ovat tärkeitä, jotta kaupungit ja kunnat menestyvät. Uusien kuntapäättäjien kannattaakin laittaa seuraavat kolme pointtia korvan taakse: 

    1. Huomioidaan kaavamääräysten kustannusvaikutukset  

    Haastamme kuntapäättäjiä ottamaan tavoitteeksi asumisen kustannusten pienentämisen. Yhtenä työkaluna tässä toimii esimerkiksi kaavamääräysten kustannusvaikutusten tarkastelu kaavaa laadittaessa ja siitä päätettäessä. 

    1. Valjastetaan tontit ja kiinteistöt tehokkaaseen käyttöön 

    Eri alueilla on erilaiset haasteet rakennusten ja tonttien saamiseksi tehokkaaseen käyttöön. Oli keinona sitten täydennysrakentaminen, käyttötarkoituksenmuutos, purkaminen tai vaikka useampikin näistä samalla kertaa, niin näillä ratkaisuilla voidaan välttää turhia kustannuksia ja ilmastopäästöjä. Uuden kohteen kohdalla elinkaarenaikaiset käyttömahdollisuudet kannattaa ottaa huomioon jo kaavamääräyksiä laadittaessa, jotta käyttötarkoitusta voidaan muuttaa ketterästi ilman kaavamuutosta. 

    1. Panostetaan toimivaan vuoropuheluun kunnan ja elinkeinoelämän välillä 

    Hyvä yhteistyö kunnan ja elinkeinoelämän toimijoiden kesken on perusta vireydelle ja vakaalle kuntataloudelle. Toivommekin avointa vuoropuhelua, rohkeutta, porkkanaa, ja kokeilemista!