Lauri Lehtoruusu: Perinteisiä uria asumisen poluilla – Ovatko nuoret konservatiivisia asujia?

Jakamistalous ja kaupungistuminen ovat globaaleja megatrendejä, jotka vääjäämättä heijastuvat myös asumiseen. Nuoret ovat usein kulutuskäyttäytymisen muutosten edelläkävijöitä, mutta koskeeko tämä myös asumista? Heinäkuussa Skanska, Ilmarinen ja Stora Enso julkaisivat teettämänsä selvityksen nuorten asumistoiveista. Selvityksen tulokset saattoivat yllättää ne, jotka olettivat nuorten asumistoiveita ennakkoluulottomiksi. Urbaanien unelmien ja yhteisöllisen asumisen sijaan monen nuoren toiveissa on itse omistettu omakotitalo esikaupunkialueelta. Ovatko nuoret siis konservatiivisia asujia?

Todelliset asumisvalinnat ja markkinoiden hintainformaatio puhuvat päinvastaista: vaikka kysyttäessä haaveillaan pientaloista ja esikaupunkialueesta, monella todellinen valinta kohdistuukin pieneen kaupunkiasuntoon. Arjen sujuvuus ja kukkaro asettavat todellisten asuntovalintojen reunaehdot, jolloin ne voivat jäädä kauas asumishaaveista. Tästä ristiriidasta on kirjoitettu paljon ja siksi sitä lienee turha käsitellä syvemmin. Sen sijaan on mielenkiintoista pohtia, mikä selittää sitä, että kysyttäessä nuorten asumistoiveet ovat niin konservatiivisia.

Selvityksen tuloksista heijastuu perinteinen käsitys asumisurasta, jossa kotitaloudet parantavat asumisolosuhteitaan askel askeleelta kohti unelmaansa sitä mukaa, kun oma talous sallii. Kerrostalosta noustaan rivi- tai omakotitaloon ja vuokralaisista ylennytään omistusasujiksi. Koska kyselyssä kartoitettiin realististen valintojen sijaan asumishaaveita, vastaukset kuvastavat tämän kehitysketjun huipentumia. Asumisuran käsiteessä on myös kaikuja asumisen yhtenäiskulttuurista: vaikka yksittäisten kotitalouksien toiveet saattavat poiketa valtavirrasta, on olemassa selkeä ja jaettu käsitys asumisen hierarkiasta. Suomalaisessa kontekstissa tämän asumishierarkian huipulla on itse omistettu velaton omakotitalo (Juntto 2010). Asumisuran näkökulmasta nuorten haaveet siis edustavat suomalaisen asumiskulttuurin perinnettä.

Todellisuus on harvoin niin yksinkertaista kuin asumisuran käsite antaa ymmärtää. Toiveet ja elämäntilanteen muuttuvat, ja kotitaloudet hajoavat, yhdistyvät, kasvavat ja kutistuvat. Myös käsitys asumisen yhtenäiskulttuurista jakaa mielipiteitä (Esimerkiksi Kortteinen et al. ja Lapintie). Siksi asumisuran käsitettä onkin kritisoitu ja tilalle ehdotettu subjektiivisuutta, erilaisia vuorovaikutussuhteita ja asukkaiden kokemusten merkitystä korostavaa asumispolun käsitettä.
Asumispolun käsite voi auttaa selittämään nuorten konservatiivisia asumishaaveita. Asumisen haaveet – ja käsitykset realistisista mahdollisuuksista – rakentuvat omien kokemusten ja uskomusten pohjalta. Nuorilla itsenäisiin asumisvalintoihin perustuvaa asumiskokemusta on verrattain vähän. Haaveissa heijastuukin siis nuoren itsenäisten asumiskokemusten lisäksi vanhempien luona saadut kokemukset sekä tuttavien kokemukset ja muualta omaksutut arvostukset. Jos yksityisyyden puute hiertää vanhempien luona tai opiskelijasolussa asuvaa nuorta, yksityisyyden merkitys – ja siten esimerkiksi omakotitalo — voi korostua tulevaisuuden asumishaaveissa. Omakotitalojen suosiota voivat selittää myös vanhemmilta omaksutut käsitykset hyvästä asumisesta ja omat myönteiset asumiskokemukset vanhempien omakotitalossa.

Kyselyssä kysyttiin haaveita 20 vuoden päähän, joten niihin sisältyy myös oletus omasta tulevasta elämäntilanteesta. Yksilöiden vastauksissa heijastunee siis omien haaveiden ohella mahdollisten lasten ja puolison kuvitellut tarpeet – valtaosa vastanneista (88 %) kun ilmoitti haluavansa asua puolison tai perheen kanssa. Etenkin perheen asumiseen liittyvät haaveet perustuvat enemmän mielikuviin kuin omiin kokemuksiin, sillä vain 15 prosenttia vastanneista oli perheellisiä. Myös tämä osaltaan selittää esikaupunkien ja omakotitalojen suosiota. Lasten kasvattaminen keskustassa voi tuntua vieraalta, jos omassa tuttavapiirissä on lähinnä kokemusta esikaupungissa tai maaseudulla vietetystä lapsuudesta.

Miten kyselyn tuloksia sitten pitäisi tulkita? Asumispolun ja asumisuran käsitteet tarjoavat lukuisia selittäviä tekijöitä nuorten konservatiivisille asumishaaveille. Samalla ne pakottavat suhtautumaan kriittisesti haaveista tehtyihin pitkälle vietyihin johtopäätöksiin. Vaikka nuoret haaveilevat esikaupunkien omakotiunelmista, ei ole takeita, että he todellisuudessa päätyvät sellaiseen 20 vuoden päästä – tai edes haluavat päätyä. Onpa tuleva asumiskulttuurimme perinteinen tai megatrendien mullistama, kysely antaa osviittaa siitä, että muutoksen ajurina tuskin ovat ainakaan nuorten ilmaisemat haaveet.
Mikä sitten ohjaa asumiskulttuurimme muutoksia? Asumispolun ajatukseen sisältyy, että tehdyt asumisvalinnat ja asumisen kokemukset vaikuttavat tuleviin toiveisiin. Siksi nuorten asumiskokemukset myös muovaavat tulevia valintoja. Jos opiskeluiden ajalta on positiivisia kokemuksia yhteisöllisestä asumisesta, yhteisöllinen asuminen voi tuntua luontevalta ratkaisulta myös valmistumisen jälkeen. Urbaaniin elämäntapaan tottunut jää todennäköisemmin keskustaan asumaan perheen perustamisen jälkeen. Jos tottuu taittamaan arjen matkat pyörällä tai julkisilla, auton hankkimisen kynnys voi pysyvästi jäädä korkeaksi.

Toteutuneet asumisvalinnat ja -kokemukset vaikuttavat siis asumistoiveiden muutokseen, mutta asumiskulttuuriin voi myös vaikuttaa aktiivisesti asuntotarjonnalla. Tässä etenkin ensimmäiseen omaan kotiin muuttavat nuoret ovat keskeinen kohderyhmä. Koska monelle nuorelle ensimmäinen itsenäinen koti löytyy opiskelija-asunnosta, etenkin opiskelija-asuntojen tarjoajat joutuvat pohtimaan, minkälaista asumiskulttuurin muutosta ne haluavat edistää. Jos haluamme kannustaa autottomaan elämäntapaan, tarvitaan riittävästi opiskelija-asuntoja keskeisillä sijainneilla, hyvien julkisten liikenneyhteyksien äärellä ja ilman autopaikkojen rakentamisvelvoitetta. Jos haluamme nähdä tulevaisuudessa yhteisöllisempää asumiskulttuuria, opiskelija-asuntoyhteisöjen pitää panostaa positiivisiin yhteisasumiskokemuksiin. Pysäköintinormin lievennykset ovatkin monen opiskelija-asuntoyhteisön toiveissa ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) Kämppishaku on hyvä esimerkki jälkimmäisestä.

Ensiasuntojen tarjoajat ovat paljon portinvartioina asumiskulttuurin muutoksessa. Toisaalta pitää vastata nuorten (toisinaan konservatiivisiinkin) asumispreferensseihin, toisaalta on mahdollista edistää kestävämmän ja yhteisöllisemmän asumiskulttuurin syntyä. Onneksi opiskelija-asuntoyhteisöt ovat tarttuneet pontevasti myös jälkimmäiseen.

Lähteitä:

• Ilmarinen, Skanska ja Stora Enso selvittivät: nuorten asumistoiveet yllättävänkin perinteisiä
• Clapham, D. (2005). The Meaning of Housing: A Pathway Approach. The Policy Press.
• Hasu, E. (2017). Asumisen valinnat ja päätöksenteko paljastettuina:” Mitä kaikkea me ei tajuttukaan kun tähän muutettiin ja mökistä luovuttiin”. Saatavissa: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/25253
• Juntto, A. (2010). Asumisen historiallinen muutos Suomessa ja polkuriippuvuus. Teoksessa Juntto, Anneli (toim.) Asumisen unelmat ja arki: Suomalainen asuminen muutoksessa. Gaudeamus.