Etusivu » Rakentamisen laatu ja tuottavuus
Turvalliset, toimivat ja terveet tilat ovat rakennetun ympäristön perusarvoja. Me Raklissa parannamme rakentamisen laatua kehittämällä hankkeiden johtamista ja tilaajaosaamista yhteistyössä RALAn ja muiden alan toimijoiden kanssa. Laadun- ja riskienhallinta nivoutuu osa-alueena koko rakennuttamisen ketjuun ja vaikuttaa vahvasti Raklin yhteistyössä kumppaniensa kanssa toteuttamaan tilaajien ohjeistukseen, kuten toteutusmuotojen malliasiakirjojen kokonaisuuksiin. Viime aikoina laadun- ja riskienhallinnan teemasta on erityisesti kosteudenhallinnan kokonaisuus ollut vahvasti esillä.
Laadun parantamisen lisäksi kiinteistö- ja rakentamisalalla puhutaan paljon tuottavuusvajeesta suhteessa esimerkiksi valmistavaan teollisuuteen, sekä siihen, miten paljon alallamme voisi tehdä tuottavuuden eteen. Rakentamisalan tuottavuusvajeesta kertovat myös useat kansainväliset tutkimukset. Työssä tuottavuuden kasvattamiseksi Raklin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita on Lean Construction Institute Finland, joka on lean-rakentamisen kehittämiseen Suomessa perustettu yhdistys.
Tuottavuus ja laatu eivät ole erillisiä asioita. Lean-rakentamisen keskiössä on, että asiat suunnitellaan, ideoidaan, aikataulutetaan ja vastuutetaan paremmin kaikkien hankkeen osatekijöiden kanssa. Lopputuloksena on parempi prosessin johtaminen ja siten pitävämpi aikataulu. Tehokkuus, laatuparannukset ja muut hyödyt syntyvät samassa yhteydessä. Keskiössä on prosessin toimivuuden tarkastelu ja ihmisten motivointi toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Lean-johtaja palaa aina ensiksi prosessiin ja tarkastelee prosessin toimivuutta ”miksi”-kysymysten sekä yhteisen tilannekuvan kautta. Laadun kehittämistä pitää samoin tarkastella ennen kaikkea rakennushankkeiden prosessin suunnitelmallisuuden tukemisen kautta.
Keskeisiä tavoitteita lean-rakentamisessa ovat muun muassa yhteinen tilannekuva ja toimiva tiedonkulku, vastuiden ja riskienhallinnan selkeys ja hankkeessa vallitseva luottamuksen kulttuuri. Nämä asiat ovat myös perusedellytyksiä pyrittäessä mahdollisimman onnistuneeseen rakentamisen laatuun.
Lisätietoa:
Rakentamisen johtaminen ja pelisäännöt
Lisätietoa:
Rakentamisen Laatu RALA ry
Lisätietoa:
Lean Construction Institute Finland