Maankäytön suunnittelu, kaavoitus, kaupunkikehityshankkeet, liikennejärjestelmät, infran hallinta ja kehittäminen, Keski-Suomen aluetoimikunta
Euroopan komissio on laatinut ehdotuksensa luonnon ennallistamisasetuksesta. Suomessa tähän on reagoitu vilkkaalla metsätalousväittelyllä. Kaupunkiympäristö on jäänyt täysin vaille huomiota, vaikka asetuksen artikla 6 rankaisee kaupunkien kestävää kasvua. Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan Suomen tulee vaatia artiklan poistoa luonnon ennallistamisasetuksesta tai vähintäänkin sen palauttamista uudelleenvalmisteluun.
Kaupunkien ekosysteemien ennallistamista koskevan artiklan 6 mukaan jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että vuoteen 2030 mennessä viheralueita ja puiden latvuspeittävyyttä ei menetetä nettomääräisesti vuoteen 2021 verrattuna missään asetuksen piiriin kuuluvassa kunnassa.
Suomessa asetuksen piiriin kuuluisi 63 kuntaa: 25 suurinta kaupunkia ja lukuisia pienempiä ilman, että ne keskenään muodostavat yhtenäisiä seutuja. EU määräisi Ulvilan ja Uudenkaupungin maankäytöstä, mutta ei Nurmijärven eikä Kirkkonummen.
”Päättäjien tulisi pohtia, mikä vaikutus uudistuksella olisi maapolitiikkaan niissä Suomen kunnissa, joita asetus koskisi, verrattuna kuntiin, jotka jäisivät sääntelyn ulkopuolelle. Paikallista maankäyttöä ohjattaisiin suoraan yhtäläisellä EU-lainsäädännöllä riippumatta kaupunkien eroista kasvussa, itsehallinnossa, pinta-aloissa ja viheralan nykymäärässä. Suomen kuntien itsehallinnon artikla asettaisi kyseenalaiseksi”, toteaa Kimmo Kurunmäki Raklista.
Valtioiden olisi myös varmistettava, että viheralueiden pinta-ala kasvaa asetuksen piirissä olevissa kunnissa kokonaisuudessaan vähintään kolmella prosentilla vuoden 2021 kokonaispinta-alasta vuoteen 2040 mennessä ja vähintään viidellä prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Asetus määräisi lisäksi, että latvuspeitteisyyden pitää olla vähintään 10 prosenttia kunnan pinta-alasta vuoteen 2050 mennessä, ja että kunnan viheralan nettomäärää tulee lisätä viherseinillä ja -katoilla rakennusten perusparannuksissa.
Sääntely rankaisisi kuntia, jotka ovat jo pidempään keskittyneet maankäytössään ilmastotavoitteiden mukaisesti olemassa olevan yhdyskuntarakenteen täydentämiseen ja hallittuun laajentamiseen. Rakli vaatii, että artikla poistetaan asetuksesta, tai että se vähintäänkin palautetaan uudelleenvalmisteluun niin, että sääntelyn kohdentamisesta ja ohjauksen välineistä päätetään kansallisesti.
”Uudisalueiden kaavoittaminen olisi jatkossa lähes mahdotonta, ja kasvuun pitäisi kyetä varautumaan kokonaisuudessaan olemassa olevassa kaupunkirakenteessa. Ongelmia ilmenisi eniten niissä kaupungeissa, joihin kohdistuu voimakkain kasvu. Lisäksi sääntely rankaisisi kaupunkiseutujen kehyskuntia, joihin suuri osa tilaa vaativasta yritystoiminnasta yleensä sijoittuu. Laajentuminen uusille alueille ei onnistuisi lainkaan, ellei kunta pystyisi osoittamaan hallintorajansa sisältä vastaavia määriä metsitettäviä alueita, jotta viheralan osuus säilyisi vähintään vuoden 2021 tasolla”, jatkaa Kurunmäki.
Yritysten päätöksentekoon artikla toisi suurta epävarmuutta: investointikelpoisia tontteja olisi tarjolla niukasti – jos ollenkaan, ja maankäyttöprosessit olisivat tähänastista epävarmempia. Halukkuus investoida rakentamiseen ja kiinteistöihin heikkenisi.
Asetus lisäisi myös kaupungeissa painetta purkaa olemassa olevaa rakennuskantaa tehokkaamman rakentamisen alta. Lisäksi se hankaloittaisi merkittävästi tuulivoimaloiden ja aurinkopaneelikenttien rakentamista. Viherkatot veisivät mahdollisuuksia rakennusten aurinkosähkötuotannolta. Maankäytön paineet purkautuisivat sääntelyn piiriin kuuluvien kaupunkien ulkopuolelle hajauttaen yhdyskuntarakennetta ja lisäten liikkumisen tarvetta.
