• fi
  • en
  • Raklin Vuokra-asuntobarometri: Rakennusmateriaalien hinnat ja rahoituksen saatavuus rajoittavat vuokra-asuntojen rakentamista

    Ammattimaiset toimijat jatkavat vuokra-asuntosijoitustensa kasvattamista epävarmoista ajoista huolimatta. Kasvuvauhti on kuitenkin hiipumassa huippuvuosista. Vuokra-asuntojen kysyntä on viime kevääseen verrattuna piristynyt, mikä näkyy vahvempina vuokraodotuksina kaikissa suurissa kaupungeissa. Vuokrien odotetaan edelleen nousevan Tampereella ja Turussa muuta maata enemmän. Rakennuskustannusten nousu haastaa vuokra-asuntotuotannon edellytyksiä vahvasti. Eniten nousupaineita nähdään rakennusmateriaalien sekä rahoituksen kustannuksissa.

    Rakennuskustannusten nousu haastaa uusien vuokra-asuntojen tuotantoa entistä voimakkaammin

    Peräti 97 prosenttia barometrin vastaajista arvioi rakennuskustannusten vaikeuttavan uusien vuokra-asuntojen rakentamista merkittävästi tai jonkin verran. Rakennuskustannukset nähdään nyt isompana haasteena kuin koskaan aiemmin barometrin vuodesta 2009 alkavassa historiassa.

    Noin 60 prosenttia vastaajista arvioi rakentamisen kokonaiskustannusten nousevan vähintään viidellä prosentilla tulevan vuoden aikana. Suurimpia paineita nähdään rakennustarvikkeiden ja -materiaalien kustannuksissa, joihin lähes joka viides vastaaja odottaa yli kymmenen prosentin, ja yli puolet vastaajista 5-10 prosentin nousua.

    Myös rahoituksen saatavuus on noussut entistä kriittisemmäksi vuokra-asuntorakentamista vaikeuttavaksi tekijäksi, ja peräti 95 prosenttia vastaajista arvioi rahoituskustannustensa nousevan tulevan vuoden aikana.

    ”Kohonneiden kustannusten vaikutuksia ei vuokra-asuntomarkkinakaan pysty väistämään ja näkymät erityisesti uusien vuokra-asuntojen tuotannossa ovat heikentyneet. Epävarmat talousnäkymät kuitenkin tyypillisesti lisäävät vuokra-asuntokysyntää ja vuokra-asuminen nähdään houkuttelevana vaihtoehtona”, toteaa johtaja Aija Tasa Raklista.

    Suuret vuokranantajat kasvattavat sijoituksiaan, piensijoittajien vuokra-asuntosijoituksiin odotetaan laskua

    Kaikkien ammattimaisten vuokranantajaryhmien ennakoidaan jatkavan vuokra-asunto-omistustensa kasvattamista. Vahvimmin uskotaan instituutiosijoittajien sekä kotimaisten asuntorahastojen ja -sijoitusyhtiöiden vuokra-asuntoinvestointien kasvuun. Kaikissa näissä ryhmissä noin 60 prosenttia vastaajista odottaa sijoitusten määrän kasvavan tulevan vuoden aikana. Myös ulkomaisten sijoittajien odotetaan edelleen ennemmin kasvattavan kuin vähentävän suomalaisten vuokra-asuntosijoitustensa määrää.

    Sen sijaan piensijoittajien vuokra-asuntosijoituksiin odotetaan selkeää laskua: lähes kolme neljästä vastaajasta odottaa yksityisten sijoittajien vuokra-asunto-omistusten määrän laskevan tulevan vuoden aikana. Heikentynyt sijoittajakysyntä vaimentaa osaltaan vuokra-asuntorakentamisen edellytyksiä, ja noin puolet vastaajista arvioi, että sijoittajakysynnän kehitys ennemmin haittaa kuin edesauttaa uusien vuokra-asuntojen uudistuotantoa.

    Vuokraodotukset kaikissa suurissa kaupungeissa viime kevättä nousujohteisempia

    Voimakkaasti kasvava vuokra-asuntotarjonta ja koronan hiljentämä kysyntä ovat pitäneet pääkaupunkiseudun pienten asuntojen vuokrakehityksen hyvin maltillisena vuodesta 2020 lähtien. Nyt asiantuntijoiden vuokraodotuksissa tapahtui selkeä käänne ylöspäin. Vantaalla 55, Espoossa 59 ja Helsingissä 62 prosenttia vastaajista odottaa pienten asuntojen vuokrien nousevan tulevan vuoden aikana.

    Vuokrien laskuun uskovien vastaajien osuus on vastaavasti Vantaalla 28, Espoossa 23 ja Helsingissä 21 prosenttia. Suurissa asunnoissa vuokrien nousuodotukset ovat edelleen pieniä selkeästi vahvempia, ja vähintään kaksi kolmesta vastaajasta odottaa kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa isojen asuntojen vuokrien nousevan tulevan vuoden aikana.

    Tampereella ja Turussa edelleen vahvimmat vuokraodotukset

    Tampereen ja Turun asuntovuokraodotukset ovat keväästä 2021 lähtien pysytelleet pääkaupunkiseutua vahvempina. Nyt pienten asuntojen vuokrien nousua ennakoi Turussa 71 ja Tampereella 67 prosenttia vastaajista. Laskuun uskovien vastaajien osuus jää molemmissa kaupungeissa neljän prosentin tuntumaan. Myös kaikissa muissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa vuokrien nousuodotukset vahvistuivat nyt selkeästi viime kevääseen verrattuna, ja kaikissa kaupungeissa vuokrien nousuun uskovia vastaajia on nyt selkeästi enemmän kuin laskua ennakoivia. Suurten asuntojen vuokraodotukset pysyttelevät pieniä asuntoja vahvempina kaikissa suurissa kaupungeissa Lahtea lukuun ottamatta.

    Ylläpitokustannusten nousu selkeästi vuokria ripeämpää

    Vaikka vuokrien nousuodotukset ovat viime keväästä selkeästi vahvistuneet, ennakoi valtaosa vastaajista vuokriin kohtuullisen maltillista, alle viiden prosentin nousua. Vain pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa pieni osuus vastaajista näkee vuokrissa yli viiden prosentin nousua.

    Sen sijaan ylläpitokustannuksissa nousupaineet ovat suurempia, ja kaikki vastaajat ennakoivat vuokra-asuntokiinteistöjen ylläpitokustannusten nousevan tulevan vuoden aikana. Energiakustannuksiin 56 prosenttia vastaajista odottaa yli kymmenen prosentin nousua ja 41 prosenttia odottaa nousun asettuvan 5-10 prosenttiin. Muihinkin ylläpitokustannuksiin vähintään viiden prosentin nousua ennakoi kaksi kolmesta vastaajasta. 

    Raklin Vuokra-asuntobarometri kartoittaa alan asiantuntijoiden odotuksia vuokra-asuntomarkkinoiden kehityksestä. Barometrikysely toteutettiin elo-syyskuun vaihteessa ja siihen vastasi 75 vuokra-asuntomarkkinoiden ammattilaista. Vastaajien edustamat organisaatiot omistavat yhteensä noin 300 000 vuokra-asuntoa. Kyselyn toteutti Raklin toimeksiannosta KTI Kiinteistötieto Oy.

    Lisätietoja:  
    Aija Tasa, 050 327 2077, johtaja, asuminen, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
    Hanna Kaleva, 040 555 5269, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy

    Raklin vuokra-asuntobarometri:
    Tiivistelmä syksyn 2022 tuloksista